Musiikkiteatteri Kapsäkki toteuttaa Helsingin kaupungin tuella Juurilauluja-hanketta. Juurilauluja on uusi kulttuurisen toiminnan toteutustapa kotona asuville ikäihmisille, joille on terveydentilan tai asumisratkaisujen vuoksi haastavaa liikkua kotoa muualle. Hankkeessa lauluntekijät Veera Railio ja Johanna Viksten vierailevat osallistujien kotona, keskustelevat osallistujien kanssa sekä improvisoivat keskusteluiden ja kuulemiensa tarinoiden pohjalta lauluja.
”On ollut upeaa saada tutustua osallistujiin. Opimme itse tästä työstä paljon. Olemme todella iloisia ja kiitollisia kaikille mukana olleille, yhteistyökumppaneille ja Helsingin kaupungille. ” – Johanna Viksten
Tapaamisten pohjalta syntyneissä lauluissa on muisteltu lapsuuden maisemia ja leikkejä sekä naurettu yhdessä menneiden vuosikymmenten muoti-ilmiöille. Osallistujat eivät tarvitse aiempaa musiikillista taustaa. Laulut syntyvät hetkessä, improvisoituina eri instrumenttien, kuten ukulelen, viulun tai perkussioiden avulla.
Hae mukaan!
Juurilauluja alkoi elokuussa 2022 ja hanke on saanut jatkoa vuosille 2023-2024! Mukaan voivat hakea ikäihmiset, joiden on haastava päästä esimerkiksi terveydentilan takia kulttuuritilaisuuksiin. Ilmoittajana voi olla myös lähiomainen, omaishoitaja tai edunvalvoja.
Mukaan voivat hakea asukkaat seuraavilta postinumeroalueilta: Roihuvuori, Myllypuro, Rastila, Vartiokylä, Itäkeskus, Kontula ja Pihlajamäki.
Tapaamiset toteutetaan välillä elo-lokakuu 2023 ja tapaamisia on kolme kertaa viikossa klo 10-16 välillä. Tarkempi aikataulu selviää myöhemmin.
Hae mukaan tai ilmoita läheisesi 30.6. mennessä laittamalla viestiä osoitteeseen: lyytituotanto(at)gmail.com
Juurilauluja on osa Helsingin kaupungin laajempaa Iäkkäiden ihmisten kulttuuritoiminnan ja liikkumisen edistämisen hanketta.
Lisätietoja: lyytituotanto(at)gmail.com
Veera Railio on monipuolinen ja eri genreissä liikkuva laulaja-muusikko-lauluntekijä, musiikin sovittaja ja esiintyjä. Hänen pääinstrumenttinsa ovat laulu ja viulu. Koulutukseltaan Railio on musiikin maisteri Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta. Railio on aktiivinen jäsen Musiikkiteatteri Kapsäkin osuuskunnassa ja ollut mukana useissa musiikkiteatteriproduktioissa.
Johanna Viksten, Kapsäkin jäsen, on suomalainen lauluntekijä-laulaja, näyttelijä, juontaja ja ääninäyttelijä. Hän on sanoittanut kappaleita useille tunnetuille artisteille sekä opettaa lauluntekemistä eri opistoissa. Lisäksi Viksten on ollut mukana erilaisissa musiikkiprojekteissa palvelutaloissa.