Kiviä taskussa

ti 25.2. ja to 27.2. klo 19
26€ / 22 €
KIERTUE 2020, JO-JO TEATTERI
Kaksi miestä, 15 roolia. Mitä siitä seuraa? Marie Jonesin näytelmä Kiviä taskussa sai Jo-Jo Teatterin tuottaman ensi-iltansa Rauman Kuuskajaskarin kesäteatterissa 2.7.2019 ja esiintyi koko kesän 2019 loppuunmyydyille katsomoille.  
 
1990-luvun Irlantiin sijoittuvassa näytelmässä Jake ja Charlie, kaksi pikkupaikkakunnan miestä ovat päässeet unelmahomman syrjään kiinni. Hollywoodilainen tuotantoyhtiö on saapunut kuvaamaan elokuvaa heidän kotikulmilleen ja kaikki elokuvan avustajat on kerätty paikallisista asukkaista. Palkka juoksee, elokuvan päätähti on mukavaa katseltavaa ja Charliella, joka haaveilee oman elokuvan tekemisestä, on mahdollisuus sujauttaa käsikirjoituksensa ihan oikeille elokuvan tekijöille.
 
Yllättävä tragedia alkaa kuitenkin hiertää paikallisten ja tuotantoyhtiön välejä. Tietävätkö amerikkalaiset edes mitään Irlannin kulttuurista? Välittävätkö he lainkaan todellisista ihmiskohtaloista?
 
Kiviä taskussa on vauhdikas, mutta traaginen komedia. Lisäksi se on haaste kahdelle näyttelijälle, jotka hyppäävät näytelmän aikana lennosta roolista toiseen. Onneksi turkulaiset Akseli Sveholm ja Tommi Koskinen ovat valmiita ottamaan haasteen vastaan.
 
Kiviä taskussa (Stones in His Pockets, 1996)
Käsikirjoitus: Marie Jones
Suomennos: Heikki Kapulainen
Ohjaus: Milja Nordström
Lavalla: Tommi Koskinen ja Akseli Sveholm
Kiertuetuottaja: Minna Sumelius
 

Näytelmän tekijänoikeuksia valvoo Suomen Teatteritoimisto Teateragenturen i Finland

Kesto: 2 h (sis. väliajan)