Musiikillisia tarinatuokioita kotona asuville ikäihmisille tarjoava Juurilauluja saa jatkoa!

Helsingin kaupungin ja Musiikkiteatteri Kapsäkin yhteistyössä toteuttama Juurilauluja on kotona asuvien ikäihmisten kulttuurisen toiminnan toteutustapa. Juurilauluja-tapaamisissa lauluntekijät ja Kapsäkki Osuuskunnan jäsenet Veera Railio ja Johanna Viksten vierailevat osallistujien kotona, keskustelevat osallistujien kanssa sekä improvisoivat keskusteluiden ja kuulemiensa tarinoiden pohjalta lauluja. Hanketta on toteutettu vuosina 2022 ja 2023 ja nyt se on saanut jatkoa kaudelle 2024-2025.  

Juurilauluja-kohtaamisissa tarinoidaan muistoista, arjesta sekä juhlasta. Aiheet voivat olla vaikkapa oma asuinalue, lapsuuden maisemat, muuttuvat muotihassutukset eri vuosikymmenillä, hyvä ruoka, ystävyys, ajoneuvot, luonto – ihan mikä tahansa! Viulu, ukulele ja laulu soi! Osallistua saa oman mielen ja voinnin mukaan, eikä aiempaa laulu- tai musiikkitaustaa tarvita. Tapaamisten meininki on lämminhenkisen humoristista.  

Juurilauluja -kohtaaminen kestää noin 45 min ja osallistujan kotona tavataan neljästi. Toiminta on osallistujalle maksutonta (ja tarjoiluja ei tarvitse järjestää). Lisäksi järjestetään muutamia Juurilauluja-ryhmätapaamisia.    

Mukaan voivat hakea ikäihmiset, joiden on haastava päästä esimerkiksi terveydentilan takia kulttuuritilaisuuksiin. Ilmoittajana voi olla myös lähiomainen, omaishoitaja tai edunvalvoja. Haku on suunnattu Herttoniemen, Kontulan, Myllypuron, Pihlajamäen, Roihuvuoren, Siltamäen ja Tapaninvainion alueen asukkaille. Tapaamiset toteutetaan välillä elokuu 2024 – toukokuu 2025. 

  

Hae mukaan tai ilmoita läheisesi laittamalla viestiä osoitteeseen: 

juurilauluja(at)gmail.com 

0452659199 / Veera Railio 

    

Juurilauluja on osa Helsingin kaupungin Iäkkäiden ihmisten kulttuuritoiminnan ja liikkumisen edistämisen hanketta. Yhteistyössä mukana Vanhusten Turvasäätiö. 

  

Veera Railiolla on laaja kokemus työskentelystä musiikkiteatterin parissa. Railio on musiikin maisteri Sibelius-Akatemiasta. Hän osallistunut yhteisö- ja hyvinvointimuusikkona Helsingin ja Kuopion kaupunkien hankkeisiin ikäihmisten sekä mielenterveyskuntoutujien parissa. Hänellä on ollut musiikkiyhteistyötä mm. Laura Voutilaisen, Valtteri Torikan, Mariskan ja Pauli Hanhiniemen kanssa ja hän on esiintynyt musikaaleissa (mm. Svenska Teaternin Mamma mia ja Peacockin Risto Räppääjä, Musiikkiteatteri Kapsäkin Maailman ympäri 80 päivässä). Kokemusta löytyy myös Adiemus-kuorossa sekä Savonlinnan Oopperakuorossa ja hän on myös johtanut kuoroja. Laulupedagogina hän on valmentanut kaikenikäisiä laulajia niin ammattilaisia kuin harrastajia.  

  

Johanna Viksten on lauluntekijä-laulaja, ääninäyttelijä sekä ammatillinen opettaja sekä musiikkivalmentaja. Hän toimii mm. Helsingin Työväenopistossa ja Helsingin Aikuisopistossa laulunkirjoittamisen alalla. Musiikkiprojekteja palvelutaloissa on ollut useita sekä työskentelyä muistisairaiden ja päihdekuntoutujien kanssa. Viksten on myös kouluttanut Metropolian musiikinopiskelijoita improvisaation käytöstä työskentelyssä ikäihmisten kanssa. Työhistoriasta löytyy biisintekoa mm. Katri Ylander, Club For Five, Muska, Pate Mustajärvi, Suvi Teräsniska, sekä Pikku Kakkosen Musavideot-sarja ja koulujen laulukirjat.