Musiikkiteatteri Kapsäkin taiteelliseksi johtajaksi on nimitetty Anu Hostikka 1.1.2022 alkaen
Anu Hostikka on lokakuusta 2018 alkaen ollut tuottajana Musiikkiteatteri Kapsäkissä ja nyt Kapsäkin hallitus on päättänyt muuttaa hänen työnkuvaansa siten, että hän toimii myös taiteellisena johtajana.
Nimitys tuli ajankohtaiseksi, koska Musiikkiteatteri Kapsäkin toimintaa tuetaan jatkossa esittävän taiteen valtionosuusjärjestelmästä. Hostikka suoritti esittävien taiteiden johtamisen ja erityisjohtamisen ammattitutkinnon (180 op) valmiiksi marraskuussa 2021. Lisäksi hänellä on musiikin kandidaatin tutkinto Sibelius-Akatemian oopperakoulutuksesta.
Hallituksen puheenjohtaja Petri Pöyhönen toteaa nimityksestä seuraavaa:
”Anu Hostikan valinta taiteelliseksi johtajaksi oli hallitukselle luonnollinen ratkaisu, sillä hän on kolmen vuoden aikana osoittanut sekä vahvaa ammattitaitoa, että omistautumista musiikkiteatterimme esitystoiminnan kehittämiseksi. Hänellä on laajat verkostot ja erinomainen ymmärrys monipuolisen ohjelmiston toteuttamisessa.”
Uuden nimityksen myötä Hostikan toiveena on kehittää Kapsäkin ohjelmistoa yhä laajemmille kohderyhmille. Monipuolisesti oopperalaulajana ja tuottajana työskennellyt Hostikka pitää Musiikkiteatteri Kapsäkkiä ainutlaatuisena. Musiikkiteatteriin keskittyvä teatteri on harvinainen erikoisuus laajan teatterikentän joukossa. Uusi VOS-päätös suo hienon mahdollisuuden kehittää tätä teatteria pitkäjänteisesti eteenpäin, Hostikka iloitsee.
Kuva: Laura Reunanen