Musiikkiteatterifestivaali täyttää teatterimme jälleen elokuun alussa ja käynnistää samalla syyskautemme 2025. Tänä vuonna festivaalien pääohjelmiston aloittaa perjantaina Musiikkiteatterifestivaalin tukikonsertti, missä Eeva Kontu muiden musiikkiteatterikentän ykkösnimien kanssa esiintyvät sekä keskustelevat taiteesta ja musiikkiteatterista. Launtaina ohjelmistossa nähdään perinteiseen tapaan tulevan kauden musikaaliensi-iltoja esittelevä Gaala. Gaalassa jaetaan myös Vuoden musiikkiteatterintekijä -palkinto! Viime vuonna palkinnon sai näyttelijä-kääntäjä Hanna Kaila, joka on kääntänyt myös ylistetyn Murha kahdelle -musikaalin. Festivaalit päättää Päätösklubi: Ensemble Mayhem, missä erilaiset kokoonpanot duosta sekstettiin esittävät upeita musikaalinumeroita.