Kellen Blairin ja Joe Kinosianin käsikirjoittama Off-Broadway-musikaali Murha kahdelle on menestynyt upeasti saatuaan ensi-iltansa 8.11.2023 Musiikkiteatteri Kapsäkin ja Linnateatterin yhteistuotantona. Chris Whittakerin ohjaama murhamysteerimusikaali juhlii 8.11.2025 2-vuotissyntymäpäiviään.
Murha kahdelle on saanut niin kriitikoilta kuin yleisöltä loistavan vastaanoton. Kahden näyttelijän murhamysteerissä toinen tutkii rikosta, toinen on kaikki kymmenen epäiltyä ja kaiken tämän lisäksi näyttelijät vastaavat esityksen musiikista eli laulavat ja soittavat pianoa. Rooleissa loistavat Joel Mäkinen ja Juha Pulli, joiden saumaton yhteistyö on saanut erityisen paljon kiitosta kriitikoilta ja katsojilta.
”Murha kahdelle -musikaalista on tullut äärimmäisen tärkeä teos minulle ja Juhalle. Se on ammatillisesti poikkeuksellisen kunnianhimoinen, haastava ja myöskin palkitseva musikaali, jossa saamme kumpikin venyä monenlaisiin suorituksiin. Samalla se on ylistys meidän ystävyydellemme – kumpikin tarvitsee toista ja toivoo toisen onnistumista. Murhaa esittäessä ollaan siinäkin mielessä teatterin yhteisöllisessä ytimessä. Perheellisen freelancerin aikuiselämä on pääasiassa kiireistä säätämistä. Juhan kanssa saavutetaan aina rauhallinen läsnäolo, niin lavalla kuin sen ulkopuolellakin.”
– Joel Mäkinen
”Näytteleminen Murha kahdelle -musikaalissa on ollut käänteentekevää niin henkilökohtaisella kuin ammatillisellakin tasolla. Se on avannut uusia ovia, tuonut tunnettuutta ja arvostusta enemmän kuin mikään muu teatterityö urallani. Murha kahdelle on fyysisesti raskain ja hauskin näytelmä, missä olen näytellyt. Sen parissa on täytynyt mennä osaamisensa rajoille ja vielä niistäkin yli. Esitys on niin monipuolinen ja nopea, että jokainen näytös on uusi seikkailu yleisön kanssa. Ihan jo Murhan esittäminen supertaitavan Joelin kanssa on valtava ilo, mutta yleisön reaktiot ja naurut nostavat esityksen sellaiselle hurmoksen tasolle, jossa tuntuu kuin lentäisi.”
– Juha Pulli
Keväällä 2025 Pulli valittiin vuoden 2024 teatterinäyttelijäksi roolisuorituksestaan Murha kahdelle -musikaalissa kymmenen eri epäillyn roolissa. Valintaa perusteltiin seuraavasti:
”Pulli tekee elämänsä roolityön ja musikaalisen taidonnäytteen. Samassa laulunsäkeessä hän saattaa laulaa useammalla hahmolla ja muutos tapahtuu saumattomasti ja uskottavasti. Pullilla on omaperäinen taito olla samalla kertaa lakonisen toteava ja räiskyvän hillitön. Hänen näyttelijäntyönsä on rytmitajun, komiikan ja musikaalisuuden juhlaa.” – ote Näyttelijäliiton uutisesta.
Lisäksi musikaalin kääntäjä Hanna Kaila valittiin vuoden musiikkiteatterintekijäksi vuonna 2024 ja valinnassa korostettiin myös Kailan ansiokasta käännöstyötä Murha kahdelle -musikaalissa.
Murha kahdelle on kiertänyt ympäri Suomea 8:lla paikkakunnalla ja esityksiä on ollut toistaiseksi yhteensä 49 ja katsojia lähes 10 000. Esitys valittiin vuonna 2024 Tampereen teatterikesän ohjelmistoon. Nyt marraskuussa esitys nähdään Musiikkiteatteri Kapsäkin lisäksi Tampereen teatterissa 4 kertaa ja tulevana keväänä Joensuun kaupunginteatterissa kerran ja Oulun teatterissa 2 kertaa.
Saatuaan ensi-iltansa Murha kahdelle -musikaalia on esitetty Musiikkiteatteri Kapsäkissä yhteensä 21 kertaa loppuunmyydyille katsomoille, joten ei ihme, että musikaali jatkaa jo neljättä esityskauttaan teatterissamme. Lauantaina 8.11. klo 18 juhlitaan musikaalin 2-vuotissyntymäpäiviä juhlanäytöksellä.
Esitykset tänä syksynä teatterissamme 8.11.-10.12. Esityksiä vain viisi, joten hanki lippusi ajoissa!
