Musiikkiteatteri Kapsäkki on saavuttanut Ekokompassi-ympäristösertifikaatin osoituksena sitoutumisestaan vastuulliseen ja ympäristöä huomioivaan toimintaan. Ekokompassi on Suomen luonnonsuojeluliiton omistama ympäristöjärjestelmä.
Kevään 2026 aikana teatterimme toimintaa on tarkasteltu perusteellisesti ympäristön näkökulmasta. Sertifikaatin saaminen edellytti ympäristövaikutusten kartoittamista sekä konkreettisia toimenpiteitä muun muassa henkilöstön ympäristöosaamisen vahvistamiseksi, jätteiden lajittelun kehittämiseksi, hankintojen vastuullisuuden parantamiseksi ja julkisen liikenteen käytön kasvattamiseksi. Sertifiointityö on osa Musiikkiteatteri Kapsäkin pitkäjänteistä vastuullisuustyötä, jota jatketaan myös tulevaisuudessa.
Auditoinnin suoritti erityisasiantuntija Jenni Sademies Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen ympäristövastuu- ja asiantuntijapalveluista. Loppulausunnossaan hän kirjoitti teatteristamme näin:
”Ympäristöasioissa Musiikkiteatteri Kapsäkin henkilökunnalla ja johdolla on vahva motivaatio ympäristöasioiden kehittämiseen, ja kiinnostus ympäristöjärjestelmän rakentamiseen onkin lähtenyt henkilökunnan arvotyöpajasta. Ympäristötyössä on tehty jo paljon konkreettisia ja vaikuttavia tekoja. Lisäksi teatterin toimintakulttuurissa on jo aiemmin ollut ympäristön kannalta järkeviä toimintatapoja, kuten lavasteiden, tarvikkeiden ja tekniikan hankkiminen mahdollisimman pitkälle käytettynä. Ympäristötyöstä myös viestitään aktiivisesti sekä henkilökunnalle että ulkoisesti.”
Kiitämme lämpimästi näistä sanoistasi ja myönnetystä sertifikaatista. Tämän pohjalta on ilo jatkaa työtämme kohti kestävämpää kulttuuritoimintaa.
