Helsingin kaupungin ja Musiikkiteatteri Kapsäkin yhteistyössä toteuttama Juurilauluja on kotona asuvien ikäihmisten kulttuurisen toiminnan toteutustapa. Juurilauluja-tapaamisissa lauluntekijät Veera Railio ja Johanna Viksten vierailevat osallistujien kotona, keskustelevat osallistujien kanssa sekä improvisoivat keskusteluiden ja kuulemiensa tarinoiden pohjalta lauluja. Haku kaudelle 2026-2027 on nyt käynnissä!
Juurilauluja-kohtaamisissa tarinoidaan muistoista, arjesta sekä juhlasta. Aiheet voivat olla vaikkapa oma asuinalue, lapsuuden maisemat, muuttuvat muotihassutukset eri vuosikymmenillä, hyvä ruoka, ystävyys, ajoneuvot, luonto – ihan mikä tahansa! Viulu, ukulele ja laulu soi!
Osallistua saa oman mielen ja voinnin mukaan, eikä aiempaa laulu- tai musiikkitaustaa tarvita. Tapaamisten meininki on lämminhenkisen humoristista.
Juurilauluja-kohtaaminen kestää noin 45 min ja osallistujan kotona tavataan kahdesti. Mukana toki saa olla perheenjäsen tai omaishoitaja. Tämän jälkeen kokoonnutaan ryhmässä kolmesti vaikkapa taloyhtiön kerhotilassa tai muussa sopivassa tilassa. Toiminta on osallistujalle maksutonta (ja tarjoiluja ei tarvitse järjestää).
Hae mukaan!
Vuosina 2022 -2023, 2024-2025, 2025-2026 toteutettu Juurilauluja on saanut jatkoa myös kaudelle 2026-2027! Mukaan voivat hakea ikäihmiset, joiden on haastava päästä esimerkiksi terveydentilan takia kulttuuritilaisuuksiin. Ilmoittajana voi olla myös lähiomainen, omaishoitaja tai edunvalvoja.
Haku on suunnattu mm. Malmin ja Vuosaaren alueen asukkaille.
Hae mukaan tai ilmoita läheisesi laittamalla viestiä osoitteeseen:
juurilauluja(at)gmail.com
0452659199 / Veera Railio
Juurilauluja on osa Helsingin kaupungin laajempaa Iäkkäiden ihmisten kulttuuritoiminnan ja liikkumisen edistämisen hanketta.
Veera Railiolla on laaja kokemus työskentelystä musiikkiteatterin parissa. Railio on musiikin maisteri Sibelius-Akatemiasta. Hän osallistunut yhteisö- ja hyvinvointimuusikkona Helsingin ja Kuopion kaupunkien hankkeisiin ikäihmisten sekä mielenterveyskuntoutujien parissa. Hänellä on ollut musiikkiyhteistyötä mm. Laura Voutilaisen, Valtteri Torikan, Mariskan ja Pauli Hanhiniemen kanssa ja hän on esiintynyt musikaaleissa (mm. Svenska Teaternin Mamma mia ja Peacockin Risto Räppääjä, Musiikkiteatteri Kapsäkin Maailman ympäri 80 päivässä). Kokemusta löytyy myös Adiemus-kuorossa sekä Savonlinnan Oopperakuorossa ja hän on myös johtanut kuoroja. Laulupedagogina hän on valmentanut kaikenikäisiä laulajia niin ammattilaisia kuin harrastajia.
Johanna Viksten on lauluntekijä-laulaja, ääninäyttelijä sekä ammatillinen opettaja sekä musiikkivalmentaja. Hän toimii mm. Helsingin Työväenopistossa ja Helsingin Aikuisopistossa laulunkirjoittamisen alalla. Musiikkiprojekteja palvelutaloissa on ollut useita sekä työskentelyä muistisairaiden ja päihdekuntoutujien kanssa. Viksten on myös kouluttanut Metropolian musiikinopiskelijoita improvisaation käytöstä työskentelyssä ikäihmisten kanssa. Työhistoriasta löytyy biisintekoa mm. Katri Ylander, Club For Five, Muska, Pate Mustajärvi, Suvi Teräsniska, sekä Pikku Kakkosen Musavideot-sarja ja koulujen laulukirjat.
