Yleisötyö

Kuva Tapaa tekijät -tilaisuudesta. Kuvassa Laura Aspelin, Reetta Ristimäki, Jukka Nykänen ja Anneli Kanto.

Yleisötyö tarkoittaa kaikkea sitä toimintaa, jonka tarkoituksena on luoda yhteyksiä teatterin ja yleisön välille, syventää yleisön kokemusta ja lisätä teatterin saavutettavuutta. Yleisötyö voi olla monenlaista ja se voi kohdistua eri ikäryhmiin, kulttuuritaustoihin ja erityisryhmiin. Se on myös osa teatterin roolia yhteiskunnassa ja kulttuurielämässä, sillä sen avulla teatteri voi osaltaan edistää keskustelua ajankohtaisista teemoista, edistää osallistumista ja tarjota tilan uusille näkökulmille. Yleisötyö on tärkeä osa teatterimme kokonaisuutta, sillä se ei pelkästään houkuttele uusia katsojia, vaan myös syventää ja rikastuttaa heidän teatterikokemustaan.

Kapsäkki vie myös pienimuotoisempia esityksiä ja esimerkiksi improvisaatioon perustuvia musiikkihetkiä
ikäihmisten koteihin ja hoivalaitoksiin. Näitä on vuodesta 2022 lähtien toteutettu merkittävässä määrin Helsingin kaupungin erillisellä ikäihmisten kulttuuritoiminnan edistämiseksi myöntämällä apurahalla. Tämän apurahan myötä Musiikkiteatteri Kapsäkki on toteuttanut jo vuodesta 2022 lähtien Juurilauluja-hanketta, jossa laulaja-lauluntekijät Johanna Viksten ja Veera Railio vierailevat kotona asuvien ikäihmisten luona sekä senioritaloissa, keskustelevat osallistujien kanssa sekä improvisoivat keskusteluiden ja kuulemiensa tarinoiden pohjalta lauluja.

Järjestämme kantaesitys- ja ensi-iltatuotantojen yhteydessä avoimia keskustelutilaisuuksia, joihin kuka tahansa voi maksutta osallistua. Tilaisuuksissa yleisöllä on mahdollisuus tavata esitysten tekijöitä, työryhmän jäseniä sekä kiinnostavia puhujavieraita ja osallistua keskusteluun esityksen teemojen pohjalta.

Lapset ja perheet ovat Musiikkiteatteri Kapsäkin strategiassa tärkeä kohderyhmä. Kapsäkki tarjoaa päiväkotiryhmille ilmaiseksi konsertteja aamupäivisin teatterisalissa ja kutsuu ryhmiä lasten esitysten kenraaliharjoituksiin tai muihin ennakkonäytöksiin. Lasten esityksillä ja konserteilla jalkaudutaan myös Helsingin kirjastoihin, joissa järjestetään alueen lapsille ilmaisia konsertteja. Vierailukohteet pyritään valitsemaan sellaisilta alueilta, joista harvemmin lähdetään erikseen teatteriin maksullisiin tapahtumiin.

Musiikkiteatteri Kapsäkki on ollut useasti mukana Taidetestaajat – ohjelmassa ja tarjonnut 8-luokkalaisille musiikkiteatterielämyksen sekä teatterielämykseen liittyvät etkot ja jatkot. Taidetestaajat on merkittävä valtakunnallinen kulttuuriin tutustumistapa, jolla jokainen 8-luokkalainen kokee kaksi kulttuurielämystä vuoden aikana.

Vuodesta 2022 alkaen Musiikkiteatteri Kapsäkki on toteuttanut Juurilauluja -tapaamisia osana Helsingin kaupungin laajempaa iäkkäiden ihmisten kulttuuritoiminnan ja liikkumisen edistämisen hanketta.  Juurilauluja -tapaamisissa lauluntekijät Veera Railio ja Johanna Viksten vierailevat osallistujien kotona, keskustelevat osallistujien kanssa sekä improvisoivat heidän kanssaan keskusteluiden ja kuulemiensa tarinoiden pohjalta lauluja. Juurilauluja-kohtaamisissa tarinoidaan muistoista, arjesta sekä juhlasta. Kotona järjestettyjen yksilötapaamisten lisäksi hankkeessa järjestetään ryhmätapaamisia. Hanke toteutetaan Helsingin kaupungin avustuksella ja hanke jatkuu myös kauden 2025-2026.  

Yhteistyökumppaneina ovat toimineet HEKA Oy, Idän gerontologisen sosiaalityön yksikkö, SPR:n Herttoniemen osasto, Itäkeskuksen, Myllypuron, Roihuvuoren, Syystien ja Jakomäen palvelukeskukset, Asukastalo Ankkuri, Vanhustyön keskusliitto sekä useat alueiden asukasaktiivit ja yhdyskuntatyöntekijät. 

Kalasatamassa tarjolla lukuisia vuorovaikutteisia konsertteja kesä-lokakuussa 2025!

Musiikkiteatteri Kapsäkin Soivat tarinaturinat -konsertit sisältävät improvisoituja lauluja, jotka syntyvät hetkessä yleisön antamista aiheista ja esimerkiksi kokemuksista Kalasatamasta, asukkaiden omasta kaupunginosasta. Yleisö saa halutessaan laulaa, liikkua ja antaa ehdotuksia lauluihin. Lämminhenkisen humoristisia musiikkikohtaamisia on luvassa kaiken kaikkiaan 20. Osa konserteista on suunnattu lapsille, osa senioreille sekä aikuisille – ja toki kaikille paikalle osuville! Soivat tarinaturinat jalkautuvat eri puolille Kalasatamaa kesälokakuun aikana. Yksityisempiä konsertteja järjestetään päiväkodeissa ja senioritaloissa. Konsertit toteutetaan Helsingin kaupungin tuella, Kalasataman ympäristötaiderahoista.

Konserteissa esiintyvät pitkän linjan lauluntekijä-yhteisömuusikot Veera Railio ja Johanna Viksten.

Kaikille avoimia konsertteja on sovittu tähän mennessä seuraavasti:

Ti 24.6.2025 klo 18 Capellanaukion rantapenkere. Konsertti senioreille.

Ti 15.7. 2025 klo 17.30 Leikkipaikka Kalasatamanpuisto. Konsertti lapsille ja koko perheelle.

Su 3.8. 2025 Kalasataman asukasyhdistyksen juhla kaikille asukkaille. Kellonaika vielä avoinna.

Myöhemmin vahvistuvista, kaikille avoimista konserteista ilmoitetaan tällä sivustolla, paikallisesti julisteiden kautta, alueen someryhmissä sekä yhteistyökumppanien viestinnässä.

Musiikkiteatteri Kapsäkki järjestää Taiteen edistämiskeskuksen tuella helsinkiläisiin leikkipuistoihin maksutta osallistavia konsertteja! Konsertit toteutetaan kesän ja syksyn 2025 aikana.

Lelukavereiden laulukerhon konsertit ovat musahetkiä lapsille, aikuisille sekä pehmoeläimille ja maskoteille. Myös kepparit ja äksön-ukkelit ovat tervetulleita! Konserteissa esiintyvät musiikin ja lastenkulttuurin ammattilaiset Veera Railio ja Johanna Viksten Musiikkiteatteri Kapsäkistä.

Lystikkäissä konserteissa kuullaan laulamaan ja liikkumaan yllyttäviä Veeran ja Johannan omia lauluja. Musiikkia räätälöidään myös improvisoiden lasten ehdotusten pohjalta. Lapsi voi ehdottaa esimerkiksi omaa mukanaolevaa lelukaveriaan laulun aiheeksi tai kotona olevaa lelukaveria.

Lelukavereiden laulukerho toivottaa sydämellisesti tervetulleeksi lapset ja aikuiset lystikkäisiin musahetkiin!

Ma 9.6. Lp Orava klo 9.30 ja 11.00 (Herttoniemi)

To 19.6. Lp Lohikäärmepuisto klo 9.30 ja klo 14 (Vuosaari)

To 19.6. Lp Kiikku klo 10.30 ja 12.45 (Kontula)

Ma 23.6. Lp Nurkka klo 9.30 ja klo 14 (Heikinlaakso/Puistola)

Ma 23.6. Lp Kurranummi klo 10.30 ja 12.30 (Tapanila)

Ti 24.6. Lp Maasälpä klo 12.30 (Pihlajanmäki)     

Ti 24.6. Lp Viikkari klo 14.00 (Latokartano)

Ma 30.6.  Lp Kankarepuisto 10.30 ja 12.45 (Jakomäki)

Ma 30.6. Lp Salpausselkä klo 9.30 ja klo 14 (Pihlajisto)

Ti 8.7. Lp Iso-Antti klo 9.30 ja klo 14 (Itäkeskus/Marjaniemi)

Ti 8.7. Lp Lohikäärmepuisto 10.30 ja 12.30 (Vuosaari)

Ke 9.7. Lp Tuorinniemi klo 9.30 ja 14 (Herttoniemenranta)

Ke 9.7. Lp Rusthollari klo 11 ja 12.30 (Puotila)

To 10.7. Lp Rudolf klo 9.30 (Laajasalo)

To 10.7. Lp Tuorinniemi klo 11 (Herttoniemenranta)

Pe 11.7. Lp Orava klo 9.30 (Herttoniemi)

Pe 11.7. Lp  Viikkari klo 11 (Latokartano)

Ma 14.7. Lp Maunula Klo 9.30 + klo 10.30 + 11.30  

Musiikintäyteinen aamupäivä

Ma 14.7. Lp Ruoholahti klo 14.15 -> 

Ti 15.7. Lp Mellunmäki klo 14

Ke 16.7. Lp Etupelto klo 9.30 (Itä-Pakila)

Ke 16.7. Lp Kurranummi klo 10.30 ja 12.30 (Tapanila)

Ke 16.7. Lp Linnunrata klo 13.30 (Suutarila)